lauantai 4. joulukuuta 2010
itsenäisyyden alkumetreillä
No, ei sentään ihan, tuli sota väliin. Vaan isänmaan puolustajan päätös rakentaa asuntonsa kasvuvauhtiseen saha- ja rautatiepaikkakuntaan Hillosensalmelle, oli minun kannaltani mitä mainioin päätös. Kiitos siitä. Maanantaina on Suomen yhdeksänkymmentä kolmas itsenäisyyspäivä, ja asetan toiveeni sille että kansamme valiot eduskunnassa ja hallituksessa eivät pilaa päivääni ilmoittamalla taas jonkin itsenäisyytemme perusasian olevan kaupan, euroopan yhteisen edun nimissä...
Tuntuu kuin olisimme itsenäisyytemme roihun hiiltyvillä jäänteillä.. ainakaan emme taloutemme ja toimeentulomme kannalta voi enää palata entiseen.Vaikka euroa uhkaa katastrofi, maa kerrallaan, vuorossa Irlanti ja seuraavana Espanja, ei perääntyminen auta, koska sitoutuminen euroon tarkotti alusta lähtien sitä että seisomme tai kaadumme euron mukana. (ennusteet euron kaatumisesta vaihtelevat viidestä kymmeneen vuoteen..jos jenkkejä on kuunteleminen..)
eli taloudelliselle itsenäisyydelle on jo sanottu hyvästi. Kynttilä asialle. Ainahan on olemassa mahdollisuus sille että ylivelkainen ja sekava eurooppa selviää eteen tulleesta haasteesta vaurioitta, jopa suurella todennäköisyydellä, sillä eihän Roomaakaan päivässä rakennettu.
Kuten ei itsenäisyyttäkään. Ei siis kannata luovuttaa vielä... Tämä maisema on itsenäinen ja toivon asian olevan niin vielä vuonna 2100. ;-)
Valo joka kuvassa näkyy, on se toivon valo, joka vielä loistaa silloin kun saamme itse päättää asioistamme. Jos osaamme jatkossakin tehdä oikeita päätöksiä, saamme elää omassa mallimaailmassamme tai lintukodossamme rauhassa, ilman että joku sanoo meille minkä värisiä huiveja vaimojemme täytyy pitää, tai ketä kuuluu kumartaa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti