Alkajaisiksi sanon, että ainoa virhe omalta osaltani tilanteessa oli antaa autoilijan huomata että kuvasin häntä, mutta kuvaamisen aloitin, koska kuljettajan käytös liikenteessä oli niin silmiinpistävän raivokasta muita autoilijoita kohtaan. Kiilailu ja avatusta ovesta kansainvälisen käsimerkin näyttely kiilatuille takanatulijoille jarruvalojen välkyttelyn ohella sai minut viereisellä kaistalla tarttumaan kameraan..Kuvat tunnistetietoineen toimitin jo eteenpäin viranomaiselle, ja on minusta kiinni mitä tästä eteenpäin...kyseinen kuljettaja kävi nimittäin seuraavissa liikennevaloissa uhkailemassa, mutta poistui kun kerroin ilmoittavani poliisille. Ei näin! Nuori mies, luulenpa ettet kovinkaan kauaa selviä ilman vakavaa vammautumista liikenteessä, jos jatkat valitsemallasi tiellä.. Tällä tarkoitan tietysti sitä etteivät kaikki anna sinun tulla raivoamaan autoonsa liikennevaloissa ilman vastaiskua.
Kuvasi julkaisen tietysti omalla blogillani ilman tunnistettavuutta, sillä en halua itse ryhtyä rikollisuuteen edes niin vähäisessä määrin...
Ai niin rauhallista loppiaista!
Viimeinen (julkaistu) kuva näyttää auton oven olevan auki.. siis kuljettaja (näkyy peilistä, siksi sutattu!) poistui ajoneuvostaan minun ajoneuvooni riehumaan. En tästä provosoitunut, enkä liioin provosoinut. Joten aikansa uhkauksia ladeltuaan ja esineitä heiteltyään hän tyytyi poistumaan muiden kiusaksi. Hyvää ja turvallista matkaa, ja onnea valitsemallasi tiellä! ;-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti