Vanha rautakaivos, Osa peristä täynnä vettä ja pikkuruista kelluvaa lehtikasvia, limaskaa. Ja tietysti ajattelevan ihmisen heittämää roskaa. Hiukan tilannetta kaunistaa se ettei veden täyttämissä kuiluissa näy se romumäärä mitä sinne aikojen kuluessa on heitetty...
Louhintatavoista päätellen kaivoksella on ollut toimintaa monessakin aikavälissä.. tässä louhintajätettä länsirinteellä. Jotain on siis myös nostettu.. rautamalmia. ja nyt sitten heitellää jalostettua tuotetta kuiluihin takaisin.
Eteläisin kuilu, veden vallassa kuten suurin osa lopetetuista kaivoksista.. ja hämmentävää, vain yksi muovikassi kellumassa. ;-)
Seuraava kuilu nyppylän länsipuolella on kauniin vihreä, Limaska on paremman tekemisen puutteessa vallannut vedenpinnan.
Pieni kelluva ja hyvä tulemaan toimeen lajitovereiden kanssa.. laskehan montako tässä on :-)
Sitä kuitenkin epäilen, etteivät limaskat juuri joulusta perusta. Jäätyvät raukat.
Kaivoksen läntisin kuilu näyttäisi louhintatavaltaan vanhimmalta.. mene ja tiedä, mutta porakangen ja räjäyttelyn jälkiä ei juuri erotu..
..joita alueen keskeisimmällä kaksoiskuilulla oli siellä ja täällä. Yhdyskuilu jäämässä veden alle, mutta pohjoisen puolen päivä sieltä vielä pilkottaa.
Pohjoisesta etelään sama yhdyskuilu.. kuin kallioon louhittu kanava... ja tunneli.
Niistä jätteistä.. on sinne romua kertynyt. Kuvan keskeltä oikealla oleva tumma valoton alue on aukko jonnekkin syvemmälle.. ehkä toiseen kuiluun. Jonnekin tästä kuilusta vesi kuitenkin katoaa, vaan roskat eivät. Ja jos mietit mitä kuvassa olevat viirut ovat.. vettä saa lisää taivaalta, ihan ilmaiseksi ;-)
Pois lähtiessä paljastui, että kaivostoiminta jatkuu yhä. Tosin vain kannossa ja sammalen, lahottajasienien ja ötököiden toimesta.. Hauskat värit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti