Vesistö on maanjaossa ollut aina sopiva rajaksi, sen ylittäminen huomaamatta ja vahingossa ei kuulu selitysten valioihin ;-).
Vantaanjoki, Helsinki kuvassa oikealla ja Vantaa vasemmalla. Joen suojaisa reunametsikkö on tosi vehreää..
..Ja silti joen historia pilkahtelee esille siellä täällä, mukavasti.
Tässä padossa on myllätty jotain.. ja rakenteiden kunto on kuin ne olisi poistettu käytöstä viime kuussa. Tältä pato on näyttänyt kuusikymmentäluvulta saakka.
Korkeanveden suvanto, kivien taakse on muodostunut mukava leiriranta. Hienoa hiekkaa tietysti.
kelpaa katsella, stereokuvanakin. Äänimaisema oli kyllä vähän kakofoninen, lentokoneita ja satakieliä..
Rentukka, kukinta alkaa olla jo ohi..
..Kuin myös metsätähdenkin.
Ketunleipää tarjolla, myös se on jo kukkinut.
Orastavan viljan seassa on jotain varikselle sopivaa, tosin tämä yksilö oli ainoana keskellä peltoa. Onkohan kyseessä eritysruokavalio? Nimesin hänet Saranpäämieheksi.. ;-P
maanantai 30. toukokuuta 2011
lauantai 28. toukokuuta 2011
Tehtävä ohi?
Aika monta Jurmoa, enemmän kuin ehdin katselemaan ja kuvaamaan jäädä, ohitti Pihlajasaaren.
Jurmo on siis aluksen luokka.. Käyttäjä merivoimat.
Taisivat olla rannikkosotaharjoituksesta matkalla Upinniemeen, vauhdilla.
Jurmo on siis aluksen luokka.. Käyttäjä merivoimat.
Taisivat olla rannikkosotaharjoituksesta matkalla Upinniemeen, vauhdilla.
Tunnisteet:
miehistönkuljetus jurmo watercat vene
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Porvoosta merelle
Hamari..
..ei kovinkaan kaukana porvoosta. Ennen minua tämän on ikuistanut ainakin edelfelt..
Ja muutama risteilyturisti. Kauneus ei kulu katselusta.. ;-)
..ei kovinkaan kaukana porvoosta. Ennen minua tämän on ikuistanut ainakin edelfelt..
Ja muutama risteilyturisti. Kauneus ei kulu katselusta.. ;-)
lauantai 21. toukokuuta 2011
Nyt Suomi siistiksi
Siivous saa hyvälle tuulelle, kun jälki on kunnollista. En ole mitenkään suuruudenhullu, mutta päätin aloittaa siivoamalla Suomen. Suomi hilattiin syksyllä rantakivikosta hiukan kolhiintuneena ja likaisena, joten edessä oli kunnollinen pesu ja hionta, paikkaus ja maalaus. Onteloissa kondensoitunut vesi ja roskat toimitettiin ulos Suomesta, joka keveni siitä aika paljon.
Siisti tuli! Kyllä sillä taas joitakin kesiä soutelee, vaikka sillä on ikää melkein 35 vuotta
Siinä se on Suomi 470 r, paikattuna ja siivottuna. ;-)
Siisti tuli! Kyllä sillä taas joitakin kesiä soutelee, vaikka sillä on ikää melkein 35 vuotta
Siinä se on Suomi 470 r, paikattuna ja siivottuna. ;-)
torstai 19. toukokuuta 2011
Kuva ja stereokuva
Valokuvan ongelma, vain kaksi ulottuvuutta. Ehkä se on tulevaisuudessa korjattu, en tiedä, mutta siihen asti kuvatun paikan todellisuus paljastuu vain katsetta hajauttamalla...Stereokuvasta. Ainakin ilman erikoislaseja...
peruskuva..
Stereokuva.
Etäisyys vastarantaan hallussa..
... vai onkohan sittenkään. (mikäli et näe stereokuvaa, et näe myöskään kolmiulotteisuutta..)
Märkää on, mutta kuinka pitkä matka on keskellä kuvaa olevalle koivulle..?
..Noin 35- 40 metriä. Stereokuvasta näkyy puron leveys ja siitä arvioiden.. No joo.
sipoolaista erämaamaisemaa pienen padon yläpuolelta.
Muistin virkistystä ja ohjetta kuvien katseluun..
Ja kärsivällisyyttä! ;-)

keskiviikko 18. toukokuuta 2011
kuikka tarkkana
Hautomakone käynnissä, ja matalana hievahtamatta paikallaan, Saattaa olla että huomasi minut vastarannalla, mutta hätätilan syy voi olla toinenkin..
Isäntäkin uiskenteli metelin suuntaan ja takaisin, välillä kalastellen, mutta valppaana..
.. ja meteli lähti heistä. Vapaana uiskentelevat ja kirmailevat koirat, lintujen pesimä-aikaan. Ei ihan lopppuun asti harkittua? :-(
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
viesti uudesta Helsingistä
Kaikkeen sitä törmäilee kuvien perässä kulkiessa. Viesti hajoitetun rautakautisen haudan keskellä kertoo jonkun jo löytäneen lohdun elämäänsä ja haluaisi juhlistaa sen muillekin..Ehkä. Maisema paikalta on kyllä Helsingin komein luonnonkalliolta näkyvä... Ehkä.
tässä viesti..
Ja tässä maisema.
Päätin huvikseni oleilla paikalla auringon laskuun asti, noin puolisen tuntia . Kannatti jäädä ;-)
Poistumisen joutui tekemään pimeässä ja varovasti.
tässä viesti..
Ja tässä maisema.
Päätin huvikseni oleilla paikalla auringon laskuun asti, noin puolisen tuntia . Kannatti jäädä ;-)
Poistumisen joutui tekemään pimeässä ja varovasti.
lauantai 14. toukokuuta 2011
aivastuttaa
katselin kurkien lentoa...
komeat siluetit etääntyivät, mutta samalla huomasin taivaalla jotain joka selittää viimepäivien tukkoisuuden..
auringon ympärillä näkyi 360asteen halo, ilmeisesti siitepölyä. Ei ihme, että aivastuttaa...

perjantai 13. toukokuuta 2011
Aamun alustus
Aikaisin aamulla tyyni Merihaka. Kaikenlaisia aluksia liikenteessä, tähän aikaan yleisemmin hyötykäytössä olevia..
Isompi porukka suomenlinnaan..
Tai yksi verkoille.
Kalasataman työmaan proomukuljetus.. tuodaanko vai viedäänkö, siinäpä kysymys..
Tämä se on vekkuli ilmestys, on kraanaa ja vinssiä. Ehdottomasti vain osaaviin käsiin.
Eka! siis aamun huviveneistä...
Tämä kuulunee merivoimille.
Tämä on myös tutun oloinen..en kylläkään tunnistanut. :-(
Ja tämä. Satamalaitoksen huoltoalus matkalla jostakin jonnekkin...
Ei varmaankaan risteilylle, taitaa ajella yhdyslauttana kauppatorin ja suomenlinnan väliä. (Tor)

tiistai 10. toukokuuta 2011
lauantai 7. toukokuuta 2011
aikainen lintu
Ei, vaan ikiaikainen lintu.. kuikka
hento usva nousi järvestä..
.. ja sai aamuauringon säteet osoittamaan aarretta (vanha taru).
Taru, jota vanhempi on näiden "lentoliskojen" suku.
joo ja muutenkin aikaisia terveisiä repovedeltä... ;-)
.. ja sai aamuauringon säteet osoittamaan aarretta (vanha taru).
Taru, jota vanhempi on näiden "lentoliskojen" suku.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)